Vexatec rakentaa Kaarikadun päiväkodin Lahteen kokonaisurakkana. Rakentaminen alkaa pian ja uusi päiväkoti on valmis toukokuussa 2026. Urakkasopimus kirjoitettiin tammikuun viimeisenä torstaina.
“Hienoa päästä toteuttamaan terveelliset, turvalliset ja asianmukaiset tilat nimenomaan lapsille, jotka rakentavat sitten vuorostaan tulevaisuutta”, Vexatecin toimitusjohtaja Jouni Riekki sanoo.
“Lisäksi tämä hanke tuo meille ja alalle työtä.”
Vähähiilistä rakentamista
Uusi päiväkotirakennus korvaa paikalta puretun päiväkodin. Puurakenteinen uudisrakennus on kooltaan 2270 brm2. Sen rakentamisessa ja elinkaaren mittaisessa käytössä huomioidaan vähähiilisyys.
Päiväkodista rakennetaan ennen kaikkea terveellinen ja turvallinen toimintaympäristö. Rakennus on suunniteltu Lahden kaupungin päiväkotikonseptia noudattaen.
Rakennuttajana hankkeessa on Lahden kaupungin tilakeskus.
Piha valmiina
Aiemman päiväkodin pihan istutukset ja toiminnalliset alueet säilytetään mahdollisimman laajasti, joten tontilla on valmiiksi puustoa ja pensaita. Leikkivälineet uusitaan kokonaan vastaamaan nykyisiä turvallisuusvaatimuksia.
H&M Arkkitehtien suunnittelemassa päiväkodissa on tilat 8 hoitoryhmälle sekä erilliset tilat ilta/yö- ja viikonloppukäyttöön. Tila on mitoitettu 140 lapselle, joista yhtä aikaa paikalla on enintään 80 lasta.
