Rakenna kauppa, joka kannattaa

Me rakennamme kauppoja, jotka kannattavat. Hieman tarkennettuna rakennamme kustannustehokkaasti KVR-urakkana toimivia kauppatiloja, toimitiloja, toimistotiloja, liiketiloja tuotantotiloja ja varastotiloja KVR-urakkana.

Kokeneena liiketilojen rakentajana pystymme auttamaan rakentamisessa jo hankevaiheesta lähtien. Juuri hanke- ja suunnitteluvaiheessa määritetään suurin osa rakentamisen kustannuksista – ja rakennetaan kauppoja, jotka kannattavat!
KVR-urakkamme ovat sujuvia. Rakennamme erilaiset liike- ja toimitilat aikataulussa piha-aluetta myöten valmiit ja varustellut tilat, joissa voi aloittaa heti toiminnan.

Järkeistämme rakentamista

Meidät tunnetaan rakentamisen järkeistäjänä. Pystymme tekemään laadukasta jälkeä, mutta karsimaan kustannuksia järkevillä ratkaisuilla.

Suunnittelussa huomioimme talousasioiden lisäksi tilatehokkuuden, tilojen toimivuuden ja turvallisuuden, vastuullisuuden ja  ympäristövaatimukset.

Varusteltuja kauppatiloja kaikkialle Suomeen

Olemme rakentaneeet ja varustelleet muun muassa useita S-marketeja eri puolille Suomea. Tunnemme hyvin erilaisten tilojen varusteluvaatimukset, sillä liike- ja toimitilojen lisäksi rakennamme mm. hoivatiloja.

Oma talotekniikkapalvelumme sisältyy aina KVR-urakoihin ja tekee rakentamisesta sujuvaa.

Katso referenssimme ‣